Ryhmänohjaus 26.4.2012

 

·         Käydään luokittain läpi lukioviihtyvyyskyselyn tuloksia. Ryhmät valitsevat kyselyn tuloksista kolme tärkeimpänä pitämäänsä seikkaa. Tuloksia voidaan vielä täydentää tarvittavilla kom­menteilla. Tulosten arviointi jatkuu auditoriossa ryhmänohjauksen jälkeen. Ryhmän puheen­johtajat esittelevät oman ryhmänsä tulokset.

 

·         Opiskelijat vastaavat Wilmassa olevaan kyselyyn Kemin lyseon lukion opetuksesta ja opetuksen järjestelyistä. Kyselyyn pääsee kirjautumalla Wilmaan ja valitsemalla vasemmalta valikon Ky­selyt ja siitä edelleen Opetus- ja opetusjärjestelyt. Kyselyyn voi vastata perjantaista 27.4.alkaen. Viimeinen vastauspäivä on pe 4.5.

 

·         Lapin kauppakamari toteuttaa nyt ensimmäistä kertaa kyselyn, jossa selvitetään maakunnan nuorten ajatuksia koulusta, työstä ja tulevaisuudesta. Kohderyhmänä ovat Lapin lukioiden ja ammattikoulujen toisen vuosikurssin opiskelijat.

Elinkeinoelämän, oppilaitosten ja opettajien on tärkeää tietää, mitä tulevaisuuden työvoima ajattelee ja siksi on tärkeää, että mahdollisimman moni nuori vastaa tutkimukseen. Jotta nuoret menestyisivät tulevaisuudessa he tarvitsevat paitsi tietoa, myös positiivisen asenteen työelämään ja opiskeluun. Pätevyys ei muodostu ainoastaan osaamisesta ja kokemuksesta, vaan yhtä suu­ressa määrin myös tahdosta ja asenteesta.

Yksinkertaistettuna: Mitä ajattelet koulusta, työstä ja tulevaisuudesta? 10-ryhmien ja AL 10-ryhmän opiskelijat, vastatkaa kyselyyn viimeistään huomenna perjantaina 27.4. seuraavasta linkistä http://digiumenterprise.com/answer/?sid=804168&chk=VGSVECUZ

 

·         09 ja 10-ryhmien ryhmänohjaajat ottavat vastaan syksyn kirjoittajien ilmoittautumislomakkeet ja varmistavat, että kaikki syksyllä 2012 kirjoittavat ovat ilmoittautuneet. Jotkut opiskelijat saattavat vielä odottaa kevään kirjoitusten tuloksia. Tarkistettuaan ilmoittautumislomakkeet, ryhmänohjaajat palauttavat ne kansliaan viimeistään ma 7.5. Ryhmänohjaajille on jaettu ohje, jonka mukaan ilmoittautumislomake tarkistetaan. Syksyn 2012 ylioppilaskirjoituksiin on il­moittauduttava viimeistään ma 4.6.2012.

 

 

·         2. ja 3. vuosiluokan opiskelijoiden on otettava huomioon seuraavat seikat ensi vuoden valintoja ja syksyn ylioppilas­kirjoituksia suunniteltaessa

-          kirjoitussuunnitelmien perusteella valittavat kurssit. esim. kertauskurssit

-          kesällä suoritettavat kirjoituksia tukevat opinnot – kesäopinnoista annetaan erillinen info

-          aineenopettajat ohjaavat toukokuussa syksyllä kirjoittavia omissa aineissaan

 

·         4. jakson uusintakokeet ja korotuskokeet pidetään ma 7.5. klo 15.00 ja to 10.5. klo 15.00 auditori­ossa. Uusintakokeissa voi uusia hylättyjä kursseja tai suorittaa puutteellisia kurssin osi­oita. Korotuskokeissa korotetaan hyväksyttyä arvosanaa.

 

·         Lukion ranskanopiskelijat tarjoavat apua talvirenkaiden vaihtoon la 28.4. klo 10- 14 lukion (tai Makusan = ruokalarakennus) pihalla. Hinta ei ole paha, 15€. Halutessasi voit nauttia odottaessasi vohvelikahvit 2€ hintaan.